18. lokakuuta 2015

2. kirjablogi: Valkoinen masai

Pari viikkoa on kulunut siitä, kun viimeiksi kirjoittelin tänne projektiblogiini. Luku-urakkani Valkoinen masai - kirjasta on kuitenkin edistynyt hyvin, ja nyt minulla onkin siitä lisää kirjoitettavaa. Seuraavan kerran kirjoittelenkin vasta sitten, kun olen lukenut koko kirjan loppuun.

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, kirjan tapahtumat sijoittuvat Keniaan, ja sen kaupunkeihin. Välillä kirjan päähenkilö Corinne käy myös kotonaan Sveitsissä, mutta niistä tapahtumista kerrotaan hyvin vähän. Kirjan tapahtumat alkavat Mombasasta, jonne Corinne matkustaa lomallaan. Tapahtumat etenevät kuitenkin nopeasti, ja Corinne muuttaa asumaan masai-soturi Lketingan luo alkeelliseen masai-kylään, Barsaloihin. Virkamiesten kanssa asioidaan kirjassa paljon ja niitä varten ihmiset joutuvat matkustamaan Nyahuruun, Maralaliin ja Nairobiin. Etäisyydet ovat pitkiä ja tiet ovat vaarallisia ja huonokuntoisia, mikä tekee matkustamisesta haastavaa. 

Masai - kylä Barsaloissa on todella alkeellinen, ja syrjässä sivistyksessä. Siellä on vain muutama kaupan virkaa toimittava talo, ja pienen matkan päässä kylästä sijaitsee lähetysasema. Kylän ihmiset nukkuvat  ja asuvat manyatoissa, jotka ovat saatavilla olevista luonnonmateriaaleista kyhättyjä, puolipallon muotoisia majoja. Kylä sijaitsee keskellä kuivaa savannia. Vettä on niukasti ja peseytymispaikkana toimii lähes kuivunut joenuoma.

Kuten olette ehkä saaneet selville, kirjan päähenkilö on sveitsiläinen, 28 - vuotias Corinne. Kirjan muita tärkeitä henkilöitä ovat Lketinga ja hänen perheensä jäsenet, erityisesti äiti, Mama ja pikkuveli James. Corinnen apuna elämään sopeutumisessa ovat eurooppalaiset Jutta ja Sophia ja lähetysaseman Isä Giulianio. Kirjan loppupuolella syntyy myös Lketingan ja Corinnen tytär, Napirai. Taustahenkilöitä ovat erilaiset virkamiehet, ja monet muut ihmiset, jotka tarjoavat niin sanottua apuaan Corinnelle.

Kirjan päätapahtumia ovat Corinnen ja Lketingan tutustuminen toisiinsa. Corinne lähtee Keniasta ja palaa sinne kuitenkin pian uudestaan. Hän lähtee etsimään Lketingaa, joka on lähtenyt Mombasasta. Kuulopuheiden avulla hän löytää rakastettunsa ja he matkustavat yhdessä takaisin Mombasaan. Corinne kertoo tunteistaan, ja ilmoittaa jäävänsä pysyvästi Keniaan. Kun hän lähtee takaisin Sveitsiin hoitamaan asioitaan muuttoa varten, Lketinga on sinä aikana kadonnut jälleen. Corinne arvaa, että hän on matkustanut perheensä luo, ja he kohtaavat  pian uudestaan Corinnen sinnikkyyden ansiosta. Kun Lketinga vihdoin uskoo, että Corinne on kiinnostunut vain ja ainoastaan hänestä, eikä hänellä ole tuona aikana ollut muita miehiä, he voivat viimein aloittaa yhdessä elonsa. Monimutkaisen alun jälkeen tärkeitä tapahtumia ovat heidän häänsä, kaupan perustaminen kylään ja Napirain syntyminen.

Teoksen kerronta on mielestäni varsin selkeää, eikä se sisällä juurikaan turhaa kuvailua. Vuoropuhelua on kielimuurien ansiosta melko vähän, mutta se ei juurikaan häiritse minua. Tekstiä on helppo lukea, ja omalle mielikuvitukselle jää kivasti varaa. Tapahtumat etenevät nopeasti, mutta ne sijoittuvatkin pitkälle aikavälille, joten se on ymmärrettävää.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti