26. lokakuuta 2015

3. kirjablogi: Valkoinen masai

Moikka taas! Nyt olen vihdoin saanut projektikirjani luettua, ja pakko sanoa, että mulla oli jopa vähän haikea fiilis, kun kirja loppui. Olisin mielelläni lukenut hieman lisää Corinnen elämästä, sillä loppu jää kirjassa hieman avoimeksikin. Olin kuitenkin tyytyväinen Corinnen ratkaisuun lähteä tyttärensä kanssa Keniasta, sillä Lketinga muuttuu kirjan lopussa erittäin mustasukkaiseksi, eikä Corinne perheineen ole enää onnellinen.

Vaikka kirja vaikutti minusta aluksi hieman tylsältä, se muuttuu loppua kohden paljon mielenkiintoisemmaksi. Pidin kirjasta, sillä se kertoo länsimaisen ja Kenialaisen kulttuurin kohtaamisesta. Lukija voikin kuvitella itsensä Corinnen asemaan, jonka elämä Keniassa ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Hän sairastuu Keniassa olonsa aikana moniin tauteihin, useasti malariaan, syyhyyn ja hepatiittiin. Hän joutuu myös usein ongelmiin viranomaisten ja autonsa kanssa ja joutuu käytännössä karkaamaan hullun mustasukkaiselta mieheltään. Pidin kirjasta myös siksi, koska se oli kivaa vaihtelua normaalisti lukemiini kirjoihin.

Kirjassa vihastutti naisten huono asema ja virkamiesten epäreiluus. Ihmisten, joiden olisi tarkoitus auttaa, noudattivat pilkun tarkasti erilaisia säädöksiä, eivätkä olleet valmiita joustamaan hätätilanteissa. Jos apua halusi saada nopeasti oli maksettava lahjuksia, joiden hinnat olivat tajuttoman korkeita. Myös se vihastutti, kuinka huonosti valkoihoisia kohdeltiin Keniassa. Vaikka länsimaissa rasismi on selvästi vähentynyt, niin ei kuitenkaan ole käynyt Keniassa. Myötätuntoa herätti se, kuinka masai-heimon ihmiset osasivat iloita ja innostua meille arkisista ja täysin normaaleista asioista. Ihmiset kummastelivat autoa, tuoreita hedelmiä ja jopa pelkäsivät lentokonetta, eli "rautalintua".

Kirja opetti minulle, että mistä tahansa voi selvitä ystävien ja tukiverkon avulla. Pitää olla rohkea ja seurata unelmiaan. Pitää myös jaksaa taistella, eikä saa luovuttaa. Corinne kävi esimerkiksi läpi monta vaikeaa sairautta, ja otti synnytyksessä verta  pelastaakseen lapsensa, vaikka hän olisi voinut saada hiv:in. Kirjan päähenkilö seuraa sydäntään, mutta ei kuitenkaan heitä aivojaan narikkaan. Hän pitää omanarvontuntonsa tallella huonosta naisten asemasta huolimatta, eikä alistu miehensä huonoon kohteluun. Hän osaa onneksi lopettaa oikealla hetkellä, ennen kuin mitään vakavampaa ehtii tapahtumaan.

Lopputulokseni kirjasta on se, että se on hyvä, ja se oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Suosittelen sitä kaikille, keitä kiinnostavat erilaiset kulttuurit. Ja vaikka et jaksaisi lukeakaan kirjaa, voit silti katsoa elokuvan! :)

18. lokakuuta 2015

2. kirjablogi: Valkoinen masai

Pari viikkoa on kulunut siitä, kun viimeiksi kirjoittelin tänne projektiblogiini. Luku-urakkani Valkoinen masai - kirjasta on kuitenkin edistynyt hyvin, ja nyt minulla onkin siitä lisää kirjoitettavaa. Seuraavan kerran kirjoittelenkin vasta sitten, kun olen lukenut koko kirjan loppuun.

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, kirjan tapahtumat sijoittuvat Keniaan, ja sen kaupunkeihin. Välillä kirjan päähenkilö Corinne käy myös kotonaan Sveitsissä, mutta niistä tapahtumista kerrotaan hyvin vähän. Kirjan tapahtumat alkavat Mombasasta, jonne Corinne matkustaa lomallaan. Tapahtumat etenevät kuitenkin nopeasti, ja Corinne muuttaa asumaan masai-soturi Lketingan luo alkeelliseen masai-kylään, Barsaloihin. Virkamiesten kanssa asioidaan kirjassa paljon ja niitä varten ihmiset joutuvat matkustamaan Nyahuruun, Maralaliin ja Nairobiin. Etäisyydet ovat pitkiä ja tiet ovat vaarallisia ja huonokuntoisia, mikä tekee matkustamisesta haastavaa. 

Masai - kylä Barsaloissa on todella alkeellinen, ja syrjässä sivistyksessä. Siellä on vain muutama kaupan virkaa toimittava talo, ja pienen matkan päässä kylästä sijaitsee lähetysasema. Kylän ihmiset nukkuvat  ja asuvat manyatoissa, jotka ovat saatavilla olevista luonnonmateriaaleista kyhättyjä, puolipallon muotoisia majoja. Kylä sijaitsee keskellä kuivaa savannia. Vettä on niukasti ja peseytymispaikkana toimii lähes kuivunut joenuoma.

Kuten olette ehkä saaneet selville, kirjan päähenkilö on sveitsiläinen, 28 - vuotias Corinne. Kirjan muita tärkeitä henkilöitä ovat Lketinga ja hänen perheensä jäsenet, erityisesti äiti, Mama ja pikkuveli James. Corinnen apuna elämään sopeutumisessa ovat eurooppalaiset Jutta ja Sophia ja lähetysaseman Isä Giulianio. Kirjan loppupuolella syntyy myös Lketingan ja Corinnen tytär, Napirai. Taustahenkilöitä ovat erilaiset virkamiehet, ja monet muut ihmiset, jotka tarjoavat niin sanottua apuaan Corinnelle.

Kirjan päätapahtumia ovat Corinnen ja Lketingan tutustuminen toisiinsa. Corinne lähtee Keniasta ja palaa sinne kuitenkin pian uudestaan. Hän lähtee etsimään Lketingaa, joka on lähtenyt Mombasasta. Kuulopuheiden avulla hän löytää rakastettunsa ja he matkustavat yhdessä takaisin Mombasaan. Corinne kertoo tunteistaan, ja ilmoittaa jäävänsä pysyvästi Keniaan. Kun hän lähtee takaisin Sveitsiin hoitamaan asioitaan muuttoa varten, Lketinga on sinä aikana kadonnut jälleen. Corinne arvaa, että hän on matkustanut perheensä luo, ja he kohtaavat  pian uudestaan Corinnen sinnikkyyden ansiosta. Kun Lketinga vihdoin uskoo, että Corinne on kiinnostunut vain ja ainoastaan hänestä, eikä hänellä ole tuona aikana ollut muita miehiä, he voivat viimein aloittaa yhdessä elonsa. Monimutkaisen alun jälkeen tärkeitä tapahtumia ovat heidän häänsä, kaupan perustaminen kylään ja Napirain syntyminen.

Teoksen kerronta on mielestäni varsin selkeää, eikä se sisällä juurikaan turhaa kuvailua. Vuoropuhelua on kielimuurien ansiosta melko vähän, mutta se ei juurikaan häiritse minua. Tekstiä on helppo lukea, ja omalle mielikuvitukselle jää kivasti varaa. Tapahtumat etenevät nopeasti, mutta ne sijoittuvatkin pitkälle aikavälille, joten se on ymmärrettävää.

9. lokakuuta 2015

1. kirjablogi: Valkoinen masai

Sain koulusta tehtäväksi lukea ja pitää blogia kirjasta, joka liittyy johonkin vieraaseen kulttuuriin. Aihe oli mielestäni ihan mielenkiintoinen, ja samalla ajankohtainen. Aloitinkin noin viikko sitten lukemaan äitini ehdotuksesta kirjaa, nimeltä Valkoinen masai. Se perustuu tositapahtumiin ja sen on kirjoittanut sveitsiläinen Corinne Hofmann, joka on samalla myös kirjan päähenkilö. Kirjasta on tehty myös elokuva, joka ilmestyi vuonna 2005. 

Vaikka en ole hirveästi vielä kerennyt kirjaa lukea, olen saanut selville, että se kertoo naisesta, joka matkustaa avopuolisonsa kanssa Keniaan lomailemaan. Siellä hän tapaa masai - heimoon kuuluvan miehen, johon hän rakastuu ensisilmäyksellä. Hän ei saa miestä mielestään, ja kun hänen lomansa loppuu, hän tietää, että tulee pian takaisin, ja etsii miehen uudestaan käsiinsä. Pian hän  palaakin uudestaan Keniaan, eikä hänen miesystävästään enää puhuta.

Masai - soturien kulttuuri eroaa selvästi suomalaisesta kulttuurista. Nainen ja mies ovat täysin eriarvoisia Masai - heimojen keskuudessa. Naiset ja miehet eivät esimerkiksi saa ruokailla keskenään, ainoastaan teen juominen yhdessä on sallittua, joten ravintoloissakin on omat ruokailutilat miehille ja naisille. Ruokakulttuurissa on tietysti muitakin eroja. Ruoka on erittäin yksinkertaista, eikä vasempaa kättä saa käyttää syödessä.  Seksuaalisuus on masai - heimoissa lähes tabu, ja suuteleminen on heidän mielestään ällöttävää ja epäsopivaa.

Tietysti myös Kenialainen kulttuuri eroaa selvästi meidän kulttuuristamme. Julkisia palveluita on huonosti saatavilla, ja jos niitä on, ne toimivat huonosti sekä hitaasti. Virkamiehet ovat lahjottavissa, ja vankeja kohdellaan huonommin kuin meillä eläimiä. Päivittäisesti tarvittavat asiat ja elintarvikkeet ovat huomattavasti halvempia kuin meillä päin. 

Kirja on ollut mielestäni tähän asti ihan hyvä, ja mielenkiintoinen, mutta silti hieman tylsää luettavaa. Kaipaisin kirjaan hieman enemmän toimintaa ja tapahtumia. Toisaalta elämä Keniassa, varsinkin alkeellisen masai - heimon keskuudessa, on varmasti paljon yksinkertaisempaa, kuin täällä Suomessa. On kuitenkin kivaa saada tietoa eri kulttuurista kirjan muodossa, varsinkin, kun luen tositarinaa.